Hirsitaloon uusi keittiö

Orivedellä sijaitsevaan hirsitaloon oli aika tehdä remontti. Talon hirret on veistetty kerrotun tiedon mukaan jossakin  joskus 1920-luvulla. Nykyiselle paikalleen talo on rakennettu 1957. Lähtötilanne oli aika kaukana nykymukavuuksista, rakennuksessa ei ollut vesijohtoa tai viemäriä, sähkötkin olivat yksivaiheiset.

Kuvassa Orivesiläisen keittiöremontin alkutilanne

Remontti aloitettiin massiivisella purkutyöllä. Pihaan tilattiin siirtolava, koska purettavaa riitti yllin kyllin. 

Alla olevassa kuvassa keittiön alkutilanne toisesta näkökulmasta

Kohteessa oli näkyvissä muovimattoa ja kovalevyä, joten hihat heilumaan ja purkaminen käyntiin!

Yllätyksiltähän ei vanhojen kohteiden saneerauksessa voi välttyä. Tässä remontissa löytyi peräseinältä kaksi vanhaa umpeen laitettua ikkunaa, valettu betonilaatta, ja hapero alimmainen hirsi. 

Homma jatkui hirsiseinän korjauksella ja lattian koolauksella.

Sen jälkeen oli vuorossa hirsiseinän käsittely luonnonvahalla, putki- ja sähkötyöt. Eristykseen käytettiin ekopuhallusvillaa. Lattia tehtiin ympäripontatusta 28×120 mm lattialaudasta, ja käsiteltiin sinertävällä lattiavahalla.

Pikkuhiljaa keittiö alkoi näyttää keittiöltä, kun kalusteasennus alkoi.

Tulihan siitä kaunis, eikö?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s